Hierojasi

Olen Niina Elina, kokenut hieroja sekä terveysalan ammattilainen. Työni ytimessä on ajatus siitä, että keho ja mieli ovat yhtä – ja todellinen palautuminen tapahtuu vasta, kun molemmat niistä saavat huilata.

Lempeän jämpteissä otteissani keho saa levätä ja mieli rauhoittua. Hoidon aikana saa olla huoletta hissukseen tai halutessaan jutella mistä vain – luottamuksella. Jokainen hieronta on yksilöllinen, ja pyrin aina löytämään juuri sen tavan, jolla voin auttaa sinua voimaan mahdollisimman hyvin.

Olen toiminut hierojana yli kymmenen vuotta ja täydentänyt osaamistani monilla lisäkoulutuksilla. Vuosien varrella olen löytänyt oman tapani hoitaa asiakkaita lempeän tehokkaasti – tavan, joka mahdollistaa sekä vaikuttavan hieronnan että ihanan rentoutumisen.
Lisäksi olen mielenterveysasioihin suuntautunut lähihoitaja, mikä on vahvistanut ymmärrystäni ihmisestä kokonaisuutena: keho, mieli ja tunne-elämä kulkevat aina rinnakkain. Uskon, ettei ole kannattavaa hoitaa vain kehoa tai mieltä, sillä ne kietoutuvat toisiinsa joka päivä. Kun keho kipuilee, se kuormittaa myös mieltä ja kun mieli on täynnä, se tuntuu myös kehossa. Siksi on tärkeää pitää huolta kummastakin osa-alueesta ja antaa niille säännöllinen lepohetki.

Hoitotyössäni yhdistyy ammatillinen työote ja rauhallinen läsnäolo, lempeästi, mutta tehokkaasti. Tavoitteenani on, että jokainen hierontahoito olisi sinulle pieni huilaushetki, joka auttaa jaksamaan paremmin arjessa.